Toinen askel: Nimilista liiketoiminnan pääomana
Nimilistan tekeminen esitellään uuden edustajan viattomana tuttavien kartoituksena. Todellisuudessa se on ylälinjan tarkkaan hioma työkalu uusien sosiaalisten verkostojen läpikäymiseen.
Perinteisen liiketoiminnan aloittaminen vaatii yleensä merkittävää taloudellista pääomaa. Kun uusi ihminen istahtaa katsomaan liiketoimintasuunnitelmaa, hänelle kerrotaan huojentava uutinen: tässä liiketoiminnassa et tarvitse isoja rahoja etkä aiempaa osaamista. Systeemillä on valmis toimintamalli. Ainoat asiat mitkä sinun pitää tuoda mukanasi ovat syy tehdä sekä kontaktisi eli unelmalista ja nimilista.
Tämä kuulostaa reilulta vaihtokaupalta. Tosiasiassa se on hetki jolloin ihminen luovuttaa ylälinjalle kaikkein arvokkaimman omaisuutensa eli oman sosiaalisen verkostonsa. Ihmissuhteista tehdään liiketoiminnan pääomaa. Se muuttaa väistämättä tapaa jolla katsot muita ihmisiä loppuelämäsi ajaksi
Avuntarjouksen illuusio ja kalkkeeripaperin paino
Nimilistan kerääminen ei tapahdu käskemällä. Se tehdään nerokkaan psykologisen ohjauksen kautta. Kun uusi ihminen on nähnyt suunnitelman ja haluaa aloittaa, hänelle ei lyödä ensimmäisenä eteen aloituspakettia tai nimilistapohjaa. Hänen kalenteriinsa sovitaan kaksi aikaa viikon sisään. Tarkoitus on näyttää liiketoimintasuunnitelma hänen kavereilleen ja saada hänen liiketoimintansa nopeasti käyntiin.
Vasta kun ajat on lyöty lukkoon ylälinja kysyy saisiko hän auttaa uutta ihmistä saamaan näihin tapaamisiin vieraita paikalle. Kukapa ei haluaisi apua. Tässä vaiheessa pöytään nostetaan nimilistapohja. Ylälinja pyytää avaamaan puhelimen yhteystiedot ja sosiaalisen median jotta muistijäljet alkavat palautua. Väite omien kontaktien puutteesta murenee sekunneissa.
Fyysinen työkalu tähän oli pitkään jäljentävä kalkkeeripaperi. Tämä on tarkkaan harkittua. Kun kirjoitat läheistesi nimet ja yhteystiedot paperille ja ylälinja repäisee itselleen kopion, tapahtuu peruttamaton sosiaalisen pääoman siirto. Vaikka sinä lopettaisit toiminnan huomenna, ylälinjalla on ystäviesi yhteystiedot. He saattavat säilyttää näitä listoja laatikon pohjalla vuosia. Niistä muodostuu täysin sääntelemättömiä henkilörekistereitä.
Ihmiset solmukohtina ja elävä dokumentti
Nimilistan tekemisen ensimmäinen ja ehdoton sääntö on täyden sensuurin puute. Listalle ohjataan laittamaan aivan kaikki. Suodattamista ei saa tehdä listantekovaiheessa. Ylälinja neuvoo kirjoittamaan paperille jopa ne ihmiset joiden kanssa et missään tapauksessa halua tehdä töitä.
Syynä tähän on puhtaasti ihmismielen assosiaatio. Yksi nimi muistuttaa toisesta. Epämiellyttävä työkaveri saattaa tuoda mieleen hänen serkkunsa. Serkku saattaakin olla juuri sopiva kohde.
Systeemi etsii ensisijaisesti rohkeita ja menestyviä tekijöitä. Silti listalle kerätään henkilöitä joilla ei ole mitään edellytyksiä rakentaa liiketoimintaa. He eivät ole mukana siksi että heistä odotettaisiin huippurakentajia. He ovat solmukohtia.
Kukaan ei ole systeemin silmissä arvoton. Vaikka joku ei koskaan tekisi itse mitään, hän saattaa tuntea toisen henkilön joka tuntee kolmannen joka aloittaa ja rakentaa liiketoiminnan nopeasti. Edes 99-vuotias isoäiti ei ole listalla turhaan. Hän toimii muistutuksena hoitajastaan joka on se todellinen kohde. Jokainen ihminen pelkistetään kartoitusvälineeksi ja astinlaudaksi seuraavan luo.
Listan jaottelu
Sadan nimen lista oli tavoite. Toiset saivat sen kasaan yhdeltä istumalta. Toisilla kerääminen vei paljon pidempään. Listaa alettiin työstää jakamalla nimiä erilaisiin alalistoihin heti kun ensimmäiset nimet oli saatu paperille. Systeemi opetti, että meillä on luonnollisesti kolme listaa.
A listalle laitetaan sukulaiset ja perhe. Täältä lähtee mukaan pieni porukka. Heidän kanssaan on myös turvallista harjoitella, mutta he saattoivat olla myös ne kovimmat kriitikot. Jos perheenjäsenet kieltäytyvät tai kritisoivat, ylälinja opetti sinut säälimään heitä “Voi raukkaa, hän ei vielä ymmärrä”. Sääli toimii suojamuurina joka estää sinua kuuntelemasta läheistesi aitoa huolta.
B listalle laitetaan ystävät ja puolitutut. Suurin osa liiketoimintaasi lähtevistä tulee tältä listalta. C lista tarkoittaa ventovieraita. Tämä on periaatteellisesti suurin lista, mutta näitä et voi kirjoittaa ylös koska et vielä tunne heitä. Mutta tapaat jatkuvasti uusia ihmisiä ja kun olet tutustunut, niin he ovat B listaasi. C lista on myös käytännössä rajaton, joten systeemi opettaa että kontaktit eivät koskaan lopu kesken.
Kun listaa oli saatu tehtyä niin mietittiin ketä kannattaa kutsua ja milloin. Lähellä asuville voitiin pitää esittely nopealla aikataululla. Kauempana asuvat vaativat erillisen matkan tai alueella järjestettävän avoimen liiketoimintaesittelyn eli openin hyödyntämistä. Kauempana samassa kaupungissa asuville tutuille kannatti soittaa samalla kertaa kun sinne päin oli menossa käymään.
Systeemin sisällä tehtiin paljon kasvohoitoja ja ihoanalyyseja. Siksi laadimme myös erillisen kasvohoitolistan. Nämä listat menivät usein päällekkäin varsinaisen kutsulistan kanssa, mutta se ei haittaa. Kun voimme tarjota useampaa eri asiaa niin menestymisen mahdollisuudet kasvavat.
Tässä vaiheessa syntyi myös chicken list. Uutta liikkeenharjoittajaa ohjeistettiin etsimään listaltaan kaikkein menestyneimmät ihmiset. Heitä aloittelija ei usein uskaltanut lähestyä itse. Nämä nimet eristettiin omalle listalleen ja annettiin ylälinjan hoidettavaksi. Systeemi varmisti näin arvokkaimman pääoman siirtymisen suoraan kokeneiden ammattilaisten käsiteltäväksi.
Kaikki tiet vievät listaan
Organisaatio ei hyväksy tyhjiä käsiä. Riippumatta siitä mitä ihminen planin lopuksi vastaa, systeemi vaatii maksua.
Lähtee mukaan: Sovitaan aloituskuviot ja aletaan täyttää listaa yhdessä heti.
Haluaa miettiä: Saa mukaansa seurantasalkun joka sisältää mm. nimilistapohjan kotitehtäväksi.
Haluaa vain ostaa tuotteita: Kannustetaan pitämään kotonaan tuotekutsut. Se vaatii ystävien kutsumista paikalle.
Ei kiinnosta ollenkaan: Kieltäytyvältä pyydetään suosituksia ihmisistä joita asia voisi kiinnostaa.
Jokainen tapahtuma on suunniteltu imemään uusia nimiä systeemiin. Jokaisen tapahtuman tarkoitus on saada uusi tapahtuma.
Toisinaan vastaan tulee ihminen jolla ei kertakaikkiaan ole sosiaalista verkostoa tai hän ei vain kertakaikkiaan halua kutsua ketään. Tällöin hänet muutetaan puhtaaksi taloudelliseksi pääomaksi. Hänet ohjataan ostamaan tuotteita ja maksamaan koulutussysteemistä. On ihmisiä jotka ovat istuneet seminaareissa kaksikymmentä vuotta rakentamatta koskaan mitään omaa. Heistä on tullut organisaatiolle ikuisia kuluttajia. En aina ollut varma miksi he lähtivät mukaan, mutta toisaalta he istuivat kiltisti seminaarissa ja tilasivat säännöllisesti tuotteita ehkä odottaen sitä päivää kun innostus viimein iskee.
Katseluvyöhyke ja odottamisen mekaniikka
Kun ystävä sanoo ei, nimeä ei koskaan viivata yli. Sen sijaan jäädään odottamaan. Systeemi opettaa katsomaan ihmisen elämää aaltona. Kun ihmisellä menee todella hyvin tai todella huonosti, hän on sokea uusille mahdollisuuksille. Kun asiat alkavat huonontua tai kun aallonpohjasta aletaan nousta ylöspäin, ihminen saapuu omassa elämässään katseluvyöhykkeelle. Tämä tarkoittaa elämänvaihetta jossa ihminen on avoimempi kuulemaan vaihtoehtoja. Koska ulkopuolinen ei voi nähdä päällepäin milloin sisäinen siirtymä on tapahtunut, ihmisiä pitää kutsua säännöllisesti uudelleen. Nimilista pysyy aktiivisena koko mukanaoloajan.
Analyysi: Ehdollisen rakkauden ja yksinäisyyden mekaniikka
Jos sinusta tuntuu, että koko tuttavapiiri on käyty niin ensimmäisenä kysytään, pitääkö paikkansa? Listan voi aina tehdä uudelleen. Avaa kännykkä ja käy läpi facebook. Jos todella näyttää siltä, että sinulla ei enää ole ketään kenet voit niin aina on mahdollista aloittaa uusi harrastus tai lähteä kiertämään asuntoesittelyjä tai mitä vain missä ihmisiä liikkuu. Kun tapaat uusia ihmisiä niin et kuitenkaan saa metsästää vaan olla aidosti kiinnostunut heistä ihmisinä itsenään, ei vain potentiaalisina liikekumppaneina.
Tässä piilee koko mallin syvin ristiriita. Kun aloitat uuden harrastuksen vain löytääksesi uusia nimiä listallesi, mikään kohtaaminen ei ole enää aito. Koko elämästäsi tulee jatkuva metsästysmaa. Jokainen kaupan kassajonossa tai kuntosalin pukuhuoneessa käyty keskustelu on pohjimmiltaan rekrytointiyritys.
Tämä on liiketoimintamallin vaarallisin sivuvaikutus. Se ehdollistaa ihmisen näkemään kanssakäymisen transaktiona. Kun ihmissuhteiden arvo mitataan niiden potentiaalilla tuottaa liiketoimintaa, aito välittäminen katoaa. Pitkällä aikavälillä se rakentaa ympärillesi näkymättömän muurin. Ystävistä tulee prospekteja, perheenjäsenistä koekaniineja ja tuntemattomista raaka-ainetta. Ihminen joka on vuosia ohjelmoitu näkemään muut pelkkänä pääomana, huomaa lopulta olevansa täysin yksin huoneessa joka on täynnä ihmisiä.


❤️❤️