Saippua- vai unelmakauppias?
Miten liiketoimintasuunnitelman esittely eli plan ohittaa järjen?
Kaikki alkoi aina samalla kuvalla. Tussi piirsi taululle kaksi vaihtoehtoa:
Ensimmäinen oli 40 vuoden oravanpyörä: Herää, mene töihin, maksa laskut, odota eläkettä. Toinen vaihtoehto oli 2-5 vuoden tiivis, osa-aikainen liiketoiminta, joka lupasi täydellisen vapauden ja irtautumisen oravanpyörästä.
Sen jälkeen eteen piirrettiin valinta. Jos halusit vain pientä lisätuloa ja olla saippuakauppias, sinulle riitti kumppaniksi Amway. Amway tekee loistavia tuotteita ja maksaa hyviä bonuksia. Amway ei kerro sinulle, miten rakennetaan kestävä bisnes, joka tuottaa tuloja myös nukkuessasi eikä lähde kanssasi rakentamaan toiselle puolelle Suomea.
Jos halusit muutakin kuin vain myydä saippuaa, jos halusit unelmasi ja vapauden, otit kumppaniksesi myös Yager-systeemin. Yager-systeemi ei myynyt saippuaa. Se myi toivoa ja unelmia. Se lupasi kouluttaa sinusta sen ihmisen, joka halusit olla. Se toi mukanaan myös konkreettisen avun, ylälinjan mentoritiimin, joka on valmis auttamaan sinua saavuttamaan kaiken sen mitä itse haluat saavuttaa.
Tämä oli systeemin nerokkain siirto: saippuasta tehtiin pelkkä alibi. Se oli laillinen väline, jolla rakenne pidettiin pystyssä. Tuotteissa liikkui rahaa, jolla mahdollistettiin bonusten maksu. Varsinainen kauppatavara oli jotain aivan muuta. Se oli ihmisten unelmat ja toivo paremmasta. Raha ja bonukset ovat houkuttelevia. Ne eivät silti motivoi sinua vuodesta toiseen. Unelma motivoi ja toivo kantaa. Systeemi oli se, joka antoi sinulle kaikki unelmat, mitä vain uskalsit keksiä.
Sadan unelman lista: Valuutta, joka ei lopu
Liiketoimintasuunnitelma eli plan opetti meille toimintamallin, jonka ensimmäinen kohta oli sadan unelman lista. Kirjoita siihen kaikki, mitä haluat tehdä ja saada. Ja sitten ne tärkeimmät asiat: millainen ihminen haluat olla?
Meille luvattiin ehdoton tie. Systeemiä seuraamalla voisimme tulla paremmiksi ihmisiksi, paremmiksi ystäviksi, paremmiksi vanhemmiksi. Emme me unelmoineet pelkästään miljoonista. Systeemin maalaamat autot ja matkat olivat vain pintaa. Todellinen unelma oli jotain syvempää, absoluuttista vapautta. Vapautta tehdä mitä tahansa, milloin tahansa, kenen kanssa tahansa. Vapaudesta tehtiin itsearvo, jolla voitiin perustella aivan mitä tahansa uhrauksia.
Vielä yksi kerta: Loputon toiston kehä
Tämän vuoksi systeemin ei tarvinnut pakottaa ketään. Sen tarvitsi vain muistuttaa unelmasta. Väsymyksen iskiessä tai tilin ollessa tyhjä vastaus oli aina sama, loputon toiston kehä:
Tule vielä yhteen seminaariin, löydät sieltä motivaation.
Kuuntele vielä yksi audio, saat sieltä vastauksia.
Tee vielä yksi tilaus, jokainen piste on askel kohti unelmia.
Soita vielä yksi puhelu, seuraava voi olla sinun timanttisi.
Tee vielä yksi kuukausi, se voi olla se kuukausi, kun ryhmäsi räjähtää.
Joka kerta, kun ihminen totteli tätä mantraa, hän maksoi ennakkoa vapaudesta, jota hänelle oli luvattu. Saippuakauppias olisi luovuttanut jo muutamassa kuukaudessa, kun varasto täyttyy eikä rahaa tule. Unelmakauppias jatkaa vuosia. Varasto ei koskaan täyty. Valuutta ei koskaan lopu. Unelmakauppias käy kauppaa ihmisen syvimmillä tarpeilla, vapaudella ja halulla olla muiden arvostama ihminen.
Lopetus, joka ei jätä pakotietä
Plan ei koskaan päättynyt numeroihin tai tuote-esittelyyn. Se päättyi kahteen kysymykseen, jotka oli hiottu vuosikymmenten aikana täydellisiksi psykologisiksi ansoiksi:
Mitä jos? Tässä kohtaa kääntö tehtiin pois yhtiöstä ja suoraan sinuun. Ei kyse ole siitä, mitä jos Amway toimii, se on toiminut jo 60 vuotta ja toimii edelleen. Kyse on siitä, mitä jos SINÄ toimit ja teet sen? Mitä jos teet tämän ja saavutat kaiken, mistä haaveilet? Jos sanot ei, et sano ei saippualle, sanot ei omalle kyvykkyydellesi ja tulevaisuudellesi.
Mitä muuta? Tämä oli se lopullinen niitti. Mitä muita vaihtoehtoja sinulla on, jotka ovat parempia kuin tämä? Missä muualla sinulla on mahdollisuus täydelliseen vapauteen samalla panostuksella? Tämä kysymys luo illuusion siitä, että systeemi on ainoa pelastusrengas maailmassa. Se saa tavallisen elämän näyttämään toivottomalta vankilalta ja systeemin ainoalta pakoaukolta.
Miksi tämä mekanismi toimi? Kognitiivinen ohitus.
Moni kysyy: Miten ihmeessä fiksut ihmiset uskovat noihin satumaisiin tuloihin? Vastaus on analyyttinen: Liiketoimintasuunnitelma on suunniteltu ohittamaan kriittinen ajattelu.
Kun planissa näytetään tulotasoja, jotka ovat tavalliselle palkansaajalle absurdeja, aivot lakkaavat laskemasta. Harva kysyy esityksen aikana asioita kuten “kuinka moni tässä huoneessa oikeasti tienaa tämän?” tai “mikä on näiden tulojen todellinen keskiarvo?”. Jos sinulle luvataan 10 000 euroa kuukaudessa passiivista tuloa, analyyttinen mielesi menee tilttiin. Se on liian iso summa käsiteltäväksi loogisesti, joten se siirtyy suoraan tunnetasolle.
Systeemi ei pyydäkään sinua uskomaan matematiikkaan. Se pyytää sinua pohtimaan tuota mitä jos kysymystä. Harva meistä uskoi heti miljooniin. Me uskoimme mahdollisuuteen. Me halusimme kuulua siihen positiiviseen porukkaan, joka tuntui uskovan meihin enemmän kuin me itse.
Toivon aseistaminen itseäsi vastaan
Tämä on koko mekanismin ydin. Systeemi ei murtanut meitä ulkoapäin. Se aseisti meidän oman toivomme meitä itseämme vastaan. Se käytti parhaita puoliamme, haluamme kasvaa, auttaa ja menestyä, polttoaineena koneistoon, jonka päätepiste siirtyi aina kauemmas.
Todellinen vapaus ei vaadi tällaista hintaa. Se alkaa sinä päivänä, kun ymmärtää, ettei omaa arvoaan tarvitse ostaa kenenkään toisen piirtämältä paperilta. Sitä ei tarvitse ansaita pisteillä eikä kuukausitilauksilla.
Todellinen vapaus antaa sinun aidosti päättää, mitä haluat. Systeemin tuoma vapaus tuo eteesi rajatut vaihtoehdot ja kutsuu sitä vapaudeksi.
Kiitos kun luit! Toivon, että jaat asiaa eteenpäin.
Innolla aion tätä seurata!