Ensimmäinen askel: Unelma ja syy
Toimintamallin tärkein vaihe sitoo omat unelmat tiukasti yhtiöön. Artikkeli näyttää kuinka halu kasvaa ihmisenä käännetään liiketoiminnaksi.
Toimintamallin ensimmäinen ja ehdottomasti tärkein askel on unelma ja syy, miksi? Liiketoimintasuunnitelman esittelyssä eli planissa kylvetään ensimmäinen siemen. Ilman unelmaa kenelläkään ei ole mitään syytä rakentaa verkostoa. Toisaalta riittävän vahvan unelman avulla ihminen pystyy rakentamaan mitä tahansa, missä tahansa ja milloin tahansa.
Systeemi ei ole kokoelma pahoja ihmisiä. Se on koneisto täynnä ihmisiä jotka uskovat vilpittömästi pelastavansa toisia arjen kurjuudelta. Juuri tämä hyväntekijän illuusio tekee unelman rakentamisesta niin voimakkaan ja sokaisevan prosessin.
Alitajunnan herättäminen ja kahdensadan euron harha
Vaikka plan on nopea tilanne, se ei koskaan ole täysin pintapuolinen. Esittelyn aikana ihmisessä on herättävä jokin aito tunne ja visio, jotta hän oikeasti innostuu lähtemään mukaan.
Uusi ihminen saattaa ääneen sanoa haluavansa vain kaksisataa euroa kuukaudessa ylimääräistä. Se on turvallinen ja looginen syy jonka voi sanoa ääneen leimautumatta ahneeksi tai suuruudenhulluksi. Todellisuudessa pelkän pienen lisätulon hankkimiseen on olemassa lukemattomia helpompia tapoja. Eihän kukaan oikeasti lähde mukaan näin vaativaan ja sosiaalisesti raskaaseen toimintaan vain pikkurahan tähden.
Verkostomarkkinointia tutkineet asiantuntijat ovat huomanneet täsmälleen saman ilmiön. Tuon sosiaalisesti hyväksyttävän järkisyyn taakse piilotetaan aina paljon suurempi kaipuu. Kun ihminen allekirjoittaa sopimuksen, hän on vähintään alitajuisesti nähnyt itselleen jotain paljon enemmän. Ihminen haluaa tulla nähdyksi, hän haluaa kuulua menestyvään yhteisöön tai hän toivoo täydellistä muutosta elämäänsä. Systeemi ymmärtää tämän ja myy pohjimmiltaan täysin uutta identiteettiä ja toivoa.
Kolme tasoa ja ihmisyyden kaappaaminen
Planissa herätetty kipinä viedään myöhemmin käytäntöön. Uusi edustaja ohjataan tekemään kotonaan oma unelmalista. Systeemin tapahtumissa tätä listaa käydään jatkuvasti läpi.
Lista jaetaan kolmeen selkeään tasoon:
Mitä haluat saada: Nämä ovat aineellisia tavoitteita kuten uusia autoja, hienoja taloja ja luksusesineitä.
Mitä haluat tehdä: Tähän kirjataan vapauteen liittyviä asioita kuten päivätöistä pois pääseminen ja rajaton matkustelu.
Millainen ihminen haluat olla: Tämä on listan kolmas ja ylivoimaisesti kipein taso. Tänne kirjataan halu olla parempi isä, kärsivällisempi puoliso, iloisempi ystävä ja toisia piristävä ihminen.
Tässä kohtaa systeemi tekee suurimman siirtonsa. Se kaappaa ihmisyyden parhaimmat puolet ja valjastaa ne palvelemaan itseään. Kun ihminen myöhemmin harkitsee lopettamista, hän ei ole luopumassa vain uudesta autosta. Hän joutuu kohtaamaan sen uskotellun ajatuksen, että hän luopuu mahdollisuudesta kasvaa paremmaksi vanhemmaksi tai vapaammaksi ihmiseksi.
Kun faktat menettävät merkityksensä
Tätä liiketoimintaa kuvataan usein yhdellä tietyllä lauseella. Tämä on unelmabisnes. Tässä bisneksessä rakennetaan unelmia ja siksi tätä on unelmaa tehdä.
Tämä asenne näkyy aivan kaikessa. Yager koulutusjärjestelmän perustajan Dexter Yagerin ehdottomasti tunnetuin lause kuuluu “When the Dream is big enough the facts dont count”. Kun unelma on tarpeeksi suuri, faktoilla ei ole enää mitään väliä.
Tämä on äärimmäisen tehokas psykologinen työkalu kriittisen ajattelun sammuttamiseen. Mitä tämä tarkoittaa käytännössä uuden ihmisen arjessa? Kun hän huomaa tuotteiden olevan markkinahintoja selvästi kalliimpia, se on vain fakta jolla ei ole merkitystä. Kun ystävät kieltäytyvät ja verkoston ulkopuolisia asiakkaita ei löydy, se on vain fakta. Kun oma pankkitili näyttää miinusta jatkuvien seminaarimatkojen ja tuoteostojen vuoksi, sekin on pelkkä fakta.
Unelma rakennetaan tarkoituksella niin massiiviseksi ja tunteelliseksi, että se toimii läpäisemättömänä kilpenä kaikkea logiikkaa vastaan. Ihminen opetetaan sivuuttamaan omat epäilyksensä, läheisten huoli ja jopa puhdas matematiikka. Sillä jos uskot faktoihin unelman sijaan, olet systeemin silmissä luovuttaja.
Henkinen kasvu savuverhona
Koska oikeita ja aidosti mitattavia liiketoiminnan työkaluja ei ole, vastuu menestyksestä siirretään täysin ihmisen omille harteille. Jos tuloksia ei tule, ylälinja ei koskaan syytä toimintamallia.
Koulutuksissa toistetaan sääntöä jonka mukaan olet juuri siinä kohtaa mihin asti olet kasvanut. Jos epäonnistut, et ole vielä kasvanut ihmisenä tarpeeksi. Tarvitset siis lisää systeemiä ja lisää kirjoja. Koko liiketoiminnan rakentamisen vaikeus piilotetaan tämän jatkuvan unelmapuheen ja uskotellun henkilökohtaisen kasvun alle.
Lupa lopettaa ja todellinen herääminen
Olin itse mukana seitsemäntoista vuotta. Ihmisten unelmista puhuminen oli aidosti innostavaa ja kivaa. Uskoin vahvasti systeemin opetukseen. Uskoin vilpittömästi siihen, että tuli eteen mitä tahansa, ihminen selviää siitä ylälinjan ja koulutusjärjestelmän avulla.
Ajan myötä se alkoi silti sattua. Kun omalla tiimiläisellä oli vaikeaa, minulla ei ollut antaa hänelle mitään aitoja liiketoiminnan työkaluja. Ainoa asia mitä pystyin vastaamaan oli kehotus muistaa oma unelma ja tulla mukaan seuraavaan seminaariin. Vaikka tämä motivoi minua ja odotin aidosti seuraavaa seminaaria mieli täynnä unelmia, näin kerta toisensa jälkeen ettei se aina riittänyt sytyttämään alalinjaa. Se oli kuitenkin ainoa vastaus jonka systeemi oli minulle opettanut.
Lopulta koin heräämisen. En menettänyt unelmaani vaan minä saavutin sen. Ja mikä kaikkein tärkeintä, olin saavuttanut tuon mielenrauhan ja unelmani täysin systeemistä huolimatta enkä suinkaan sen avulla.
Istuin kerran isossa johtajuuskoulutuksessa. Puhuja julisti lavalta kovaan ääneen kuinka et voi johtaa muita ihmisiä jos sinulla ei ole unelmaa. Puhujan tarkoitus oli luonnollisesti herätellä ihmisiä haluamaan aina vain enemmän ja pysymään nälkäisinä. Minulle tuo lause näyttäytyi täysin toisessa valossa. Tajusin siinä hetkessä penkissä istuessani, että puhuja oli juuri antanut minulle virallisen luvan lopettaa.
Koska olin aidosti tyytyväinen elämääni enkä halunnut enää jahdata uusia titteleitä tai unelmia, en järjestelmän oman logiikan mukaan voinut enää johtaa ketään. Systeemi ei koskaan olisi pystynyt käsittelemään saati hyväksymään tällaista tilannetta. Järjestelmä on täysin sokea sille tosiasialle, että ihminen voi kasvaa sen ulkopuolelle ja olla yksinkertaisesti tyytyväinen. Siksi minun ainoa vaihtoehtoni oli vaieta ja kadota.
Analyysi: Monopoli onnellisuuteen
Tässä piilee koko Amwayn ja Yager-koulutusjärjestelmän suurin harha. Systeemi opettaa ihmisille omistavansa yksinoikeuden onnellisuuteen. Se uskottelee olevansa ainoa mahdollinen ajoneuvo todellisen vapauden saavuttamiseen.
Todellisuudessa se on työkalu jolla ihmisten luonnolliset ja inhimilliset toiveet käännetään heitä itseään vastaan. Kun oivallat oman elämäsi olevan arvokasta ja täyttä ilman jatkuvaa uusien tavoitteiden metsästämistä, systeemi menettää kaiken valtansa sinuun. Vasta silloin olet vihdoin aidosti vapaa.


Pistää miettimään asiaa useammasta näkökulmasta. Hyvin onnistui. 👍
Huh