"Lepäät illan ja tulet aamulla"

Näin Amwayn koulutussysteemi kohteli kehoa, mieltä ja sairautta.

Edellinen artikkeli: Quit to what?

Sairastuin viime viikolla flunssaan ja annoin itseni levätä.

Tuo on lause jonka merkitys avautuu vasta kun tietää mistä tulen. Verkostomarkkinoinnin kulttuurissa, ja erityisesti Amway-liiketoiminnassa¹, lepääminen ei ollut neutraali valinta. Se oli asenne. Nykyään se tarkoittaa sitä mitä tarkoittaa: makasin sohvalla, join teetä ja annoin kehon tehdä mitä se tarvitsi. Ilman laskelmointia siitä mitä jää tekemättä. Olin kirjoittamassa artikkelia siitä mitä jäi käteen Amway vuosista. Mutta flunssa palautti mieleeni sen, miten systeemi kohteli sairastumisia.

Se viesti

Muistan tarkkaan sen kerran kun olin niin kovassa kuumeessa, että mietin vakavasti kaatuvani portaissa jos yrittäisin autolle. Laitoin viestin: en ole tulossa viikonloppuseminaariin. Niin kova flunssa, että en pysy pystyssä enkä halua tulla tartuttamaan muita.

Vastaus tuli nopeasti. Nappia vaan naamaan, lepäät illan ja tulet aamulla, täällä kaivataan sinua ja halutaan että pääset eteenpäin.

Tuossa kahdessa lauseessa oli heti pari psykologista koukkua, jotka kuulostivat kohteliaalta vaikka olivatkin manipulointia. Ensimmäinen teki poissaolostani muiden pettämistä: täällä kaivataan sinua asetti minut velkaan niille jotka odottivat että olen paikalla. Toinen teki poissaolosta oman unelman hylkäämistä: haluamme että pääset eteenpäin muistutti minut siitä mihin olin sitoutunut. Ylälinja ei estänyt minua menestymästä. Systeemi oli täällä minua varten. Sairaus esti minua pääsemästä eteenpäin ja pettämästä muita samaan aikaan. Kieltäytymisestä tuli moraalinen kysymys ilman että yhtään moraalista sanaa lausuttiin ääneen.

Jäin silti kotiin. Tunsin ehkä ensimmäistä kertaa pitkään aikaan syvää helpotusta: en tarvinnut esittää yhtään mitään.

Se esittäminen, jos olisin mennyt, ei olisi ollut pientä. Seminaariviikonloput vietettiin aina kokonaan ryhmän kanssa, samassa hotellihuoneessa tai mökissä, eikä yksityisiä hetkiä juuri ollut. Kipeänä olisin joutunut vakuuttamaan kaikille voivani hyvin, kertomaan tuotteiden auttaneen paikalle tulemisessa, ja pitämään yllä sitä energiaa jonka viikonloppu vaati. Huoneessa piti olla jatkuvasti toiminnassa, soittaa puheluita, näyttää olevansa kiireinen. Se sosiaalinen paine oli rakennettu sisäänpäin: kukaan ei pakottanut mihinkään, oltiin vain niin kovasti itse liikkeessä, että muiden oli vaikea olla liikkumatta.

Keho tahdon asiana

Systeemi oli kehittänyt sairastumiseen oman logiikkansa, ja se kerrottiin suoraan seminaarilavoilta. Jos pystyit menemään töihin, et ole niin kipeä ettetkö pystyisi näyttämään plania.

Lause esitettiin aina pehmeästi: with love, muistutuksella siitä että olet tässä vapaaehtoisena. Mutta kuitenkin niin, että näin pitää toimia jos haluaa mennä eteenpäin vauhdilla. Vapaaehtoisuus pysyi periaatteena koskemattomana, siitä huolimatta kieltäytyminen tehtiin käytännössä mahdottomaksi. Jos sanoit olevasi liian sairas, tunnustit samalla ettet halua edetä. Kuka haluaa myöntää sen ääneen omalle ylälinjalle?

Hoivan anatomia

Sairauden kohtaamiseen systeemillä oli myös oma välineistönsä. Nutriway-tuotteiden sanottiin olevan puhtaita kasvispuristeita eli käytännössä ruokaa. Logiikka oli yksinkertainen: jos voit syödä ruokaa, otat myös vitamiinit. Sairaus ei ollut syy jättää ne väliin, se oli syy ottaa ne erityisen huolella. Sinkkijauhe flunssaan. C-vitamiini. Double X. Kun flunssa lähti, systeemi sai kunnian.

Oli myös tapa joka näytti ulospäin välittämiseltä: viedä tuotteita sairaalle ryhmäläiselle. Moni kertoi tehneensä niin. En itse kulkenut tuotepussin kanssa sairaan alalinjani ovelle, suosittelin niitä kyllä. Ja rehellisesti: siinä suosituksessa oli aitoa välittämistä mukana. Halusin alalinjan jäsenen voivan paremmin. Siinä eleessä oli silti myös selvä taka-ajatus. Parannu nopeasti, tule seminaariin, pidä pisteet juoksemassa. Aito välittäminen ja systeemin logiikka mahtuivat samaan eleeseen niin saumattomasti, ettei niitä aina erottanut toisistaan edes sisältäpäin.

Moni kertoi syövänsä Nutriwayn tuotteita lääkäriltä salaa ja vannoi voivansa paremmin. En voi kumota kenenkään kokemusta: jos ihminen kokee saavansa apua, se kokemus on totta. Se mikä on ongelma ei ole se mitä tuotteet tekivät, vaan se mitä lääkärin auktoriteetti edusti: uhkaa systeemin auktoriteetille. Se ohitettiin hiljaa, “omaksi parhaaksi.”

Kaiva kaivo ennen kuin tulee jano

Flunssa oli pieni este. Vakavammat sairaudet olivat eri asia, silti sama logiikka toimi niissäkin.

Syöpäsairaat ihmiset rakensivat bisnestä rankkojen hoitojen keskellä. Sydänkohtauksen jälkeen perhe jatkoi rakentamista. Nämä eivät olleet mitään poikkeuksia, ne nostettiin esiin todisteina sitoutumisesta ja esimerkkeinä siitä kuinka bisnes kulkee elämän rinnalla silloinkin kun elämä on raskasta. Ehkä se antoi joillekin muuta ajateltavaa. En halua väittää vastaan kenenkään kokemukselle.

Saleihin jäi elämään myös tarinoita joita kerrottiin vuosi vuoden perään ja joista haettiin inspiraatiota. Yksi niistä koskettaa minua edelleen, koska kyse ei ollut vieraasta vaan ihmisestä jonka tunsin, ristilinjastani. Kun hän kuoli, hänen rakentamansa verkosto eli ja tuotti edelleen. Lavalta kerrottiin tämä ääneen, ja se esitettiin todisteena siitä että systeemi on suurempi kuin yksikään ihminen. Se ei ollut suruhetki. Se oli esimerkki. Tämä ei ole minun tarinani kertoa, mutta tuon sen esimerkkinä siitä, miten systeemi toimii jopa sen lopullisen kohtalon edessä. Systeemi pystyy kaappaamaan omaan käyttöönsä kaiken mikä kuuluu ihmisyyteen: ilon, unelman, sitoutumisen ja myös surun. Se muuttaa kaiken voimavaraksi, jolla monistaa ja kasvattaa itseään.

Systeemin oma perustelu sairauden varalle oli paljastava. Kaiva kaivo ennen kuin tulee jano. Rakenna nyt, kun olet vielä terve, niin tulot tulevat sitten jos sairastut vakavasti. Siinä lauseessa systeemi myönsi jotain mitä se ei tarkoittanut myöntää: liiketoiminta ei ollut vapaus, se oli vakuutus. Sairaus oli odotettavissa, eikä siihen varauduta lepäämällä. Siihen varaudutaan rakentamalla lisää.

Lääketiedettä arvostettiin, ehdollisesti. Jos olit tarpeeksi menestynyt, pääsit jonojen ohi yksityiselle. Terveys oli resurssi jonka ansaitset oikealla pinssitasolla.

Kauhun hetki

Sitten on se muisto joka palautuu kaikkein selkeimpänä.

Olin ollut lavalla 12 kuukauden go-getter-tunnustuksissa. Taustalla oli vuosi kovaa työtä käytännössä ilman taloudellista tulosta, ja lavoilla sillä ei ollut merkitystä: siellä väliä oli sillä, että teit niinkuin systeemi sanoi ja olit esimerkki muille. Selitin tilannetta itselleni parhain päin. Se että olin väkisin lähtenyt kotoa oli tehnyt hyvää, sanoin. Siinäkin oli totuuttakin.

Kerroin ylälinjalleni että olin aloittanut masennuslääkityksen. Taustalla oli silloisen työtehtävän aiheuttama burnout. Kaiken tämän keskellä olin “rakentanut” bisnestä aktiivisesti. Toisin sanoen olin kyllä ollut näyttämässä plania, ihan vain siksi että sitä kuului näyttää. Ei siksi, että se olisi vienyt mitään eteenpäin.

Ylälinjan vastaus tuli nopeasti: kamalaa. Toivottavasti et aio käyttää niitä. Ei kysymystä voinnistani. Ei kysymystä siitä miksi vuosi kovaa työtä ei ollut tuottanut käytännössä mitään. Huoli kohdistui lääkkeeseen, ei ihmiseen.

Lääkitystä ei kielletty suoraan. Sen sijaan sen vaikutuksia kyseenalaistettiin, ja systeemin voimaa nostettiin vastapainoksi. Olin jo kerran lähtenyt liikkeelle ja saanut siitä voimaa, eikö olisi viisaampaa jatkaa juuri sitä? Kaikki vastaus löytyi aina systeemistä: kirjoista, saleista, ihmisten olohuoneista. Jos sinulla itselläsi menee huonosti niin mene ryhmääsi ja rakenna bisnestä, kun autat muita niin omat ongelmat häviävät. Niin luvatiin. Lääketiede ei ollut kielletty vaihtoehto, se oli tarpeeton vaihtoehto. Ja tarpeettoman valitseminen kertoi jotain sinusta.

Jatkoin lääkitystä jonkin aikaa siitä huolimatta. Se oli ehkä ensimmäinen kerta pitkään, kun tein päätöksen jota systeemi ei hyväksynyt, ja pidin siitä kiinni.

Suljettu tuki

Mielenterveysongelmat eivät systeemin sisällä olleet oikeita ongelmia. Lavalta sanottiin suoraan: parempi olla seminaarissa kuin missään muualla silloin kun elämässä on vaikeaa. Salit ovat paras vertaistukipaikka. Tänne vaan.

Tässäkin on rehellinen kohta joka erottaa tämän sarjan yksipuolisesta kritiikistä: yhteisö voi aidosti auttaa, positiivisuus voi aidosti auttaa, ja kirjat voivat aidosti auttaa. En halua kumota kenenkään kokemusta siitä että he saivat tukea. Aito tuki avaa ovia muuhun apuun. Suljettu tuki korvaa sen.

Kun salit ovat ainoa oikea paikka kriisiin, ammattilainen on uhka eikä resurssi. Lääkityksen aloittaminen on merkki väärästä asenteesta, ei hoitopäätös. Ero on siinä mitä jätetään ulkopuolelle.

Lepäät illan ja tulet aamulla

Systeemi ei suhtautunut kehoon tai mieleen vihamielisesti. Se suhtautui niihin välinpitämättömästi. Keho oli resurssi jonka piti palvella rakentamista. Mieli oli asenne jonka piti pysyä oikeana.

Kun keho tai mieli sanoi ei, systeemillä oli aina vastaus valmiina. Se ei koskaan ollut lepo. Se ei koskaan ollut ammattilainen. Se ei koskaan ollut lupa pysähtyä.

Se oli aina seuraava seminaari. Seuraava plan. Seuraava unelma.

Kerron omista kokemuksistani, mutta tiedän varmuudella että nämä eivät ole vain minun tarinoitani. Kuulin täsmälleen samoja kertomuksia lavoilta vuosi toisensa jälkeen. Jos edes joku tunnistaa itsensä tästä, haluan sanoa sen suoraan: sairaudet ovat oikeita asioita. Ne eivät ole asennetta eivätkä pään sisäistä melua. Ne ansaitsevat arvon ja levon jonka ne vaativat. Kenenkään terveys ei ole hinta joka kannattaa maksaa toivottoman unelman jahtaamisesta.

Annoin itseni levätä viime viikolla. Nyt se riittää syyksi.

1. Monet artikkelisarjan termit selitetään auki lukijanoppaassa