Viikonloppuseminaarit: Intoa ja massiivista tuotemyyntiä

Massiiviset viikonloppuseminaarit myivät unelmaa ja pitivät edustajat tiukasti kuplassa. Lue, kuinka innostus muutettiin valtavaksi tuotemyynniksi.

Edellinen artikkeli: kuukausiseminaarit

Ensimmäinen talviseminaarini sattui kohdalle sopivasti pari kuukautta oman aloitukseni jälkeen. Se laitettiin ylälinjani kanssa kalenteriin välittömästi heti ensimmäisen kuukausiseminaarin jälkeen. Olin tuohon aikaan vielä opiskelija. En enää edes muista, mistä kaivoin rahat kalliiseen viikonloppuun, mutta rahaa ei siinä kohtaa mietitty, sillä sehän oli pelkkä sijoitus tulevaan. Lähdin matkaan bussilla opiskelupaikkakunnaltani aikaisin aamulla, ja matkaan kului koko päivä. Perillä Vuokatissa majoituin yhdessä ylälinjani kanssa. Kun saavuimme hotellille, oli kylmä pakkasiltapäivä, ja hotellin valotaululla vilkkui lukema -21 astetta. Yksikään mukana ollut ei voinut olla huomaamatta symboliikkaa. 21! Se oli täysin selvä merkki siitä, mitä varten tänne oli tultu.

Salin oville kävellessä vastaan tulvahti heti tuttu Satinique-hiuslakan tuoksu, jonka olin jo alkanut vahvasti yhdistää näihin tilaisuuksiin. Kylmässä pakkassäässä tuo tuoksu tuntui jotenkin vielä intensiivisemmältä, ja se on piirtynyt lähtemättömästi mieleeni. Vaikka kokonaisuudessaan tuntemukset koko bisneksen ajalta ovat hyvin ristiriitaisia, niin se tuoksu tuo kuitenkin edelleen mieleen pelkästään niitä hyviä juttuja.

Viikonloppu hurahti ohi todella nopeasti. Puhujat vaihtuivat lavalla tiuhaan tahtiin, ja tauoilla soi musiikki, joka nostatti tunnelmaa. Tarjouksia tutkittiin tiskillä todella tarkkaan aina taukojen aikana ja tehtiin puheluita asiakkaille ja ryhmään. Tähän aikaan nuo tarjoukset olivat vielä aidosti hyviä, ja kylkiäisenä saatavat lahjat oikeasti hyödyllisiä. Queenin kappale I want to break free yhdistyy mielessäni edelleen lähtemättömästi näihin seminaareihin ja siihen valtavaan eteenpäin-menemisen fiilikseen. Kun se alkoi soida, kaikki tiesivät, että tauko alkaa olla ohi ja oli aika suunnata takaisin omalle paikalle saamaan lisää oppia. Sitä oppia jakoivat lavalla jatkuvasti uudet isompien tasojen saavuttajat, kuten platinat ja smaragdit. Uusia tasoja julkistettiin niin paljon, että salissa syntyi väkisinkin tunne valtavan nopeasta kasvusta. Tuli vahva olo siitä, että täällä mennään nopeasti eteenpäin ja tänne haluan ehdottomasti tulla uudelleen.

Nauhaohjelma ja puhujakriteerien muutos

Isoissa seminaareissa oli aina ollut nauha-ohjelma, josta sai tunnustusta lavalla ja se ohjasi liiketoiminnan tasaiseen kehittämiseen. Nauha oli kännykän kokoinen värikäs suikale rinnassa, ja se pidettiin esillä koko viikonlopun. Valkoisen nauhan sait, kun toit kaksi uutta ihmistä mukanasi seminaariin. Punaisen nauhan sai, kun sinulla oli vähintään kolmesta linjasta vähintään viisitoista ihmistä mukana. Kolmekymmentä ihmistä kuudesta linjasta oikeutti siniseen nauhaan ja päivälliseen ylälinjan timanttien kanssa. Huima kuusikymmentä ihmistä yhdeksästä linjasta antoi rintaasi kultanauhan ja lisää tunnustusta. Alussa näitä nauhoja näkyi paljon, mutta omaa loppuani kohden kultaisia ei enää näkynyt ja sinisetkin olivat jääneet parin harvan saavutettavaksi.

Kyllähän se aina jotain kertoi, jos vastaan käveli kultainen nauha. Heidän bisneksensä ei ollut pelkkää helinää, sillä jos heillä aidosti oli yli kuusikymmentä ihmistä seminaarissa, oli heillä väkisin aitoa liiketoimintaa taustalla. Se herätti myös tiettyä kateutta. Jos sinulla oli sata ihmistä seminaarissa, mutta vain kahdesta linjasta, et ollut oikeutettu isoon nauhaan.

Isojen seminaarien alkuperäinen ajatus oli, että siellä uudet platinat ja isommat tasot pääsevät kertomaan tarinaansa. Kun uusien tasojen saavuttaneiden määrä laski, piti seminaarin puhujakriteerejä myös muuttaa. Jossain kohtaa puhumaan pääsivät siniseen nauhaan yltäneet, sitten punaiset nauhat. Lopulta jo valkoinen nauha oikeutti sinut kouluttamaan isossa seminaarissa, vaikka aiemmin lava oli omistettu isompien tasojen saavuttaneille, joilla sentään oli jotain intoa ja kokemusta jaettavaksi.

Olen itsekin tuolla lavalla ollut useita kertoja jakamassa intoa muille ihmisille, ja lavalla ollessa se into tuntuu aina hyvältä, vaikka salissa väki vähenisikin.

Investointi unelmaan ja eristetty kupla

Tammikuun talviseminaari ja kesäkuun kesäseminaari olivat koko vuoden ehdottomia kohokohtia. Nämä massiiviset tapahtumat kestivät perjantai-illasta aina sunnuntai-iltapäivään asti. Kustannukset olivat osallistujalle varsin raskaat. Noin 80 euron pääsylipun lisäksi myytiin 80 euron hintainen seminaaripaketti, joka sisälsi viikonlopun ruuat. Tähän päälle tulivat vielä omat matkat sekä majoitus. Monesti myös alalinjan liput ja majoitukset, joista ylälinja usein maksoin osan. Monella meillä oli erilaisia kannusteita, joilla saatiin ryhmää mukaan isoihin seminaareihin. Mutta kaikki oli investointia, kaikki. Se tuottaisi myöhemmin itsensä takaisin monin kerroin.

Ylälinja muistutti usein, että jos menet mihin tahansa muuhun useamman tonnin yrityskoulutukseen, sieltä saa kyllä myös intoa ja tietoa, mutta ei välineitä menestykseen. Me olemme siitä poikkeuksellisia että meillä on myös se väline eli tämä Amway liiketoiminta. Muutama mutka tuosa argumentissa vedettiin suoraksi, mutta tuossa innostuksen kuplassa se kuulosti täysin järkevältä ja teki “meistä” fiksumpia ja parempia kuin niistä “muista”.

Koko viikonlopun perimmäinen tarkoitus oli pitää ihmiset eristyksissä samanmielisten joukossa. Vaikka ohjelmassa ei ollut aikataulutettua vapaa-aikaa, ylälinja järjesti usein kilpailuja ennen isoa seminaaria, ja kisojen suorittajat lähtivät porukalla heidän kanssaan syömään lauantai-iltana. Nämä tarjoilut saattoivat tuoda ylälinjalle helposti ison lisälaskun, mutta ne sitoivat ryhmää yhteen. Yli 21% tason saavuttaneille johtajille tähdennettiin, että he ovat koko viikonlopun töissä eli tekemässä konsultaatioita, innostamassa ja auttamassa ryhmäänsä. Kun tapahtumat myöhemmin siirtyivät Vierumäelle, monella olisi ollut koti aivan lähellä. Tästä huolimatta ihmisille painotettiin, että kotiin ei kannata lähteä yöksi, vaan kannattaa olla koko seminaariaika ottamassa se kaikki into ja unelma vastaan.

Verhojen takaa salattuun tietoon

Ensimmäinen talviseminaarini huipentui sunnuntain 9% koulutukseen, jonne minulla ei ollut vielä asiaa. Jäimme seisomaan verhojen taakse, kun pätevöityneet siirtyivät kuuntelemaan tuota salaista tietoa. Silloin tein vahvan päätöksen, että enää en jää ulkopuolelle. Kun myös huhtikuun johtajuusseminaari meni minulta vielä ohi, olin saanut tarpeekseni. Kesäkuun isossa seminaarissa kävelin heti ensi töikseni tarjouspöydälle ja ostin itselleni omalla rahalla 1200 pisteen edestä tuotteita. Varmistin sillä sen, etten enää koskaan ole poissa yhdestäkään salista.

Ylälinjani oli tästä valtavan innoissaan. He menivät suorastaan ylpeinä kertomaan heti timanteille, että ryhmässä on nyt kova vauhti päällä, ja timantit tulivat välittömästi onnittelemaan uutta johtajaa. Se huomio ja lämpö tuntuivat siihen aikaan aivan uskomattoman hyvältä. En aidosti edes muista, mitä siellä sunnuntain koulutuksessa lopulta puhuttiin, mutta päällimmäiseksi jäi tunne siitä, että tämä on se sali, jossa haluan jatkossakin ehdottomasti olla.

Strategian puute ja arvonnan rihkama

Tosiasiassa tuo 9% koulutus tarjosi harvoin mitään oikeaa liiketoimintastrategiaa. Lavalla puhui usein pari smaragdi- tai timanttitason johtajaa. Välillä esiteltiin teoreettisia matemaattisia malleja, kuten mini-quick-silver, ja muistutettiin tulevista palkintomatkoista ja niiden kriteereistä. Kutsun niitä teoreettisiksi malleiksi, koska kuka tahansa voi piirtää minkä kuvion tahansa ja kutsua sitä liiketoiminnan salaisuudeksi. Mitään aitoa salaisuutta ei ollut, meille vain annettiin ymmärtää, että tässä on pohjalla pitkälle mietittyä strategiaa.

Jos käynnissä oli Amwayn oma kilpailu, tavoitteita pilkottiin osiin. Esimerkiksi 2800 pisteen tavoite kolmen kuukauden aikana saatettiin jakaa niin, että 800 pistettä tuli olla omaa ostoa, 800 pistettä uutta ryhmää ja loput saivat tulla mistä vain. Käytännössä tuo jäännös täytettiin todella usein täysin omilla ostoilla. Sillä summalla olisi voinut ostaa vastaavan luksusmatkan itse ja taskuun olisi jäänyt vielä kunnolla käyttörahaa. Tosin jos ylälinjalle sanoi, että kyllähän tuollaiselle matkalle voisi lähteä itsekin niin vastauksena oli että niin voisi, mutta ei samalla tyylillä kuin Amwayn kanssa.

Isoissa seminaareissa Amwayn toimiston henkilökunta kävi kyllä tuomassa oman virallisen tervehdyksensä ja luomassa uskottavuutta kertomalla upeista johtajista ja kovasta kasvusta. Jos meillä kerran oli ihan oikea toimisto ja oikeaa henkilökuntaa, niin bisnes ei voi olla huijausta. Tuotekoulutukset valittiin usein sen perusteella, mitä oli helppo myydä tai missä oli paljon pisteitä. Varsinkin iCook-kattilat ja eSpring-vedenpuhdistuslaite saivat paljon huomiota. Uudet tuotelanseeraukset käytiin myös läpi ja muistutettiin, että nämä ovat jälleen yksi keino käydä se sama, jo moneen kertaan soitettu nimilista läpi.

Vuosien myötä viikonlopun tarjousten taso laski pikkuhiljaa. Lopulta tarjoukset eivät enää edes tulleet Amwaylta, vaan systeemi siirtyi täysin omaan arvontaan. Tilaukset tuottivat arpoja, ja voittoina oli tavaroita, joita 21% ja sitä isommat johtajat toivat kotoaan lahjoiksi. Joukossa oli arvokasta tavaraa, mutta myös sellaista rihkamaa, joka selvästi haluttiin vain siivota omista nurkista pois pyörimästä. Tästä laadun heikkenemisestä ei koskaan puhuttu ylälinjan kesken suoraan, vaan tämähän jopa markkinointiin aiempaa parempana! Aiemmin palkinnot loppuivat nopeasti, mutta nyt on kaikilla aito mahdollisuus voittaa kun arvonta tehdään vasta seminaarin lopussa.

Maanantain krapula ja rutiininomainen innostus

Tämä viikonlopun yli vedetty kupla johti poikkeuksetta taloudelliseen ja henkiseen krapulaan arjen koittaessa. Tuotteiden saapumisessa kesti aina viikosta jopa pariin viikkoon. Innostuksen huipulla viikonloppuna oli sovittu useita iCook-iltoja ja suunnitelmien näyttöjä, mutta kun maanantaina työt ja arki iskivät vasten kasvoja, uuden ihmisen into lässähti nopeasti. Sitten tapaamisia yritettiin perua.

Tässä kohtaa ylälinja iski välittömästi vastaan. Olin itsekin nähnyt kasvun niin moneen kertaan, että uskoin melkein loppuun asti sen olevan yhä mahdollista. Niinpä kannustin aina täysin samalla kaavalla. Tiesin, että kunhan teemme juuri kuten systeemi ohjaa, olemme kaikki pian siellä 21% penkissä ja palkintomatkoilla. Peruutuksia ei suostuttu kuuntelemaan. Muistutin unelmasta, jonka ihminen oli juuri viikonloppuna nähnyt niin kirkkaasti, ja vetosin siihen, ettei pienten asioiden saa antaa tuhota sitä. Muistutin myös heti seuraavassa kuussa tilille tulevasta bonuksesta, johon 9% taso oikeutti. Oli myös vielä hyvin aikaa nostaa tuo bonustason loppukuun aikana ihan mihin vain, vaikka 21% jos unelma oli tarpeeksi suuri. Ajan myötä tämä muuttui mekaanisen innokkaaksi rutiiniksi. En enää edes aidosti kuullut vastaväitteitä, vaan annoin automaattisesti oikeat innokkaat vastaukset, jotta päästäisiin vain eteenpäin ja tuotteet pidettäisiin.

Ensimmäiseltä viikonloppuseminaariltani palatessani tuo krapula oli kuitenkin vielä kaukana tulevaisuudessa. Kotimatkalla istuin ylälinjani kyydissä, ajatuksissa soi Queenin I want to break free, ja kaikki ne suuret unelmat piirtyivät täydellisen kirkkaina edessäni.