Ylälinja ja mentoroinnin illuusio

Mentorointi verkostomarkkinoinnissa on usein pelkkä kulissi. Ylälinja ei ohjaa vapauteen vaan sitoo taloutesi ja ihmissuhteesi palvelemaan liiketoimintasuunnitelmaa.

Edellinen artikkeli: viikonloppuseminaarit

Ylälinja ja mentoroinnin illuusio

Verkostomarkkinoinnissa suhde ylälinjaan on kaiken tekemisen keskiössä. Sitä voisi parhaiten kuvata isosisaruksen ja pikkusisaruksen väliseksi suhteeksi. Olette periaatteessa samanarvoisia, mutta toisella on vain selvästi enemmän kokemusta. Ylälinjan tehtävä on näyttää plan ja ohjata systeemiin. Kaikki muu on ekstraa ja kaikkien ajankäyttö pyritään optimoimaan ja opettamaan tuplaamista alusta asti. Jos haluat oppia, miten plan pidetään, tulet openiin eli avoimeen liiketoiminnan esittelyyn, teet muistiinpanoja kun sinun kavereilleisei näytetään plan tai lähdet ylälinjan mukaan, kun hän pitää planin sinun ryhmässäsi. Sama pätee tuotekutsuihin. Jos haluat oppia pitämään niitä, pyydät ylälinjan pitämään tuotekutsut omassa ryhmässäsi ja katsot vierestä, miten ammattilainen sen tekee. Tai osallistut Artistry tai Nutriway kursseille, joissa tietoa jaetaan monelle osallistujalle samaan aikaan.

Koska liiketoimintaan otettiin usein mukaan ihmisiä omalta A-listalta ja B-listalta, ylälinjana saattoi oikeassa elämässä toimia oma isä, lapsi tai pitkäaikainen ystävä. Silti liiketoiminnan sisällä kaikkien piti vetää tiettyä ylälinjan roolia. Se loi mielenkiintoisen dynamiikan siihen, miten ihmisiä kohdeltiin ja miten heistä puhuttiin.

Oman lähimmän ylälinjani kanssa oli alussa todella ihana viettää aikaa. He tuntuivat ihmisiltä, joiden kanssa halusin aidosti mennä eteenpäin, ja koin heissä jopa sellaista potentiaalia, joka olisi voinut kantaa syvänä ystävyytenä toisenlaisessa ympäristössä. Kun he jossain vaiheessa jäivät pois aktiivisesta rakentamisesta ja systeemin saleista, yhteydenpito katkesi täysin. En saanut heiltä edes vuosien päästä onnitteluja, kun saavutin 21 prosentin tason. Siirryin heidän poisjäädessään ylemmän ylälinjan, eli selvästi isomman pinssin ohjaukseen, josta tuli mentorini yli kymmeneksi vuodeksi. Tilanne oli hyvin ristiriitainen. Samaan aikaan koin valtavaa kunniaa saada ohjausta ylempää, mutta toisaalta tunsin aitoa ikävää pois jäänyttä ylälinjaa kohtaan.

Kahdenkeskinen aika ylälinjan kanssa oli suhteellisen harvinaista. Ne harvat hetket vietettiin usein autossa matkalla toiselle paikkakunnalle näyttämään plania. Näillä matkoilla käyty keskustelu saattoi kuulostaa tavalliselta small talkilta, mutta todellisuudessa se oli aina kytköksissä unelmaan. Kun ylälinja kertoi käyneensä tyttären kanssa matkalla, se oli muistutus unelmasta matkustella vapaasti. Kun hän kertoi olleensa pojan kanssa shoppailemassa, se viesti unelmasta, jossa voi ostaa hintalappuja katsomatta mitä tahansa.

Muistan useita automatkoja ja myöhemmin myös palkintomatkoja, joilla yritin nostaa esiin jotain aidosti henkilökohtaisempaa tai kertoa arjen murheista. Reaktiot paljastivat suhteen todellisen luonteen. Vastaus oli usein vain nopea “aha joo”, minkä jälkeen aihe vaihdettiin välittömästi takaisin johonkin helpompaan, kuten bisneksen kasvuun tai unelmiin. Jos minulta olisi tuolloin kysytty, olisin epäröimättä vastannut, että ylälinjani edustaa minulle sydänystäviä. Systeemin sisällä olevalle tuo koettu tunne on täysin todellinen. Vasta vuosia myöhemmin ymmärsin, etten koskaan todella tuntenut ylälinjaani muuten kuin heidän unelmiensa ja tarinoidensa kautta. Isoimmista LTS-palkintomatkoista puhuttiin jatkuvasti ja niiden suurin arvo markkinoitiin juuri sillä, että siellä pääsi viettämään aikaa oman ylälinjan sekä sen kansainvälisen ylälinjan kanssa, joka ei koskaan edes käynyt Suomessa.

Pakotettu kunnioitus ja yhteisen edun harha

Systeemin yksi vahvimmista säännöistä on ylälinjan kunnioittaminen, ja kaikki tähtää siihen, että puhut ylälinjastasi aina pelkkää hyvää. Se on täysin loogista, sillä haluat myös oman alalinjasi kopioivan saman käytöksen ja puhuvan sinusta hyvää eteenpäin. Vikoja ja kyseenalaista käytöstä näkyi toisinaan aivan selvästi myös lavalla, mutta niihin ei saanut puuttua. Jos joku alalinjasta huomautti asiasta, se piti kuitata sanomalla, että ai hei kiitos kun sanoit, en olekaan huomannut. Mutta eikös puhe ollut kuitenkin ihan loistava? Vakavammissa tapauksissa ohjattiin puhumaan ylemmälle ylälinjalle, joka voisi tarvittaessa korjata asian. Kulissia piti ylläpitää, vaikka olisin itsekin miettinyt, ettei tietty käytös lavalla ollut kovin viisasta. Ristiriidoista huolimatta kokonaisuus tuntui pitkään niin fiksulta, että säröt pystyi selittämään itselleen parhain päin.

Systeemi viljeli jatkuvasti väitettä, jonka mukaan voimme varmuudella luottaa siihen, että ylälinja antaa aina vain ja ainoastaan hyviä neuvoja. Perustelu kuulosti äärimmäisen loogiselta: meillä on yhteinen bisnes, ja huonojen neuvojen antaminen olisi ylälinjalle sama kuin ampuisi itseään jalkaan. Tämä on kuitenkin vaarallinen harha. On totta, että olette samassa organisaatiossa, mutta sinun liiketoimintasi on vain yksi osa ylälinjan laajempaa bisnestä. Ylälinjalla saattaa mennä muualla huonommin, ja heidän on oman tasonsa saavuttaakseen tai pitääkseen saatava nopeasti pisteitä jostain. Silloin he saattavat tuoda ryhmääsi jonkin voimakkaan tarjouksen tai suorittamisen paineen, jolla irtoaa helppoja pisteitä. Se palvelee ylälinjan tarpeita täydellisesti, vaikka se ei juuri siinä kohtaa tukisi sinun omaa suunnitelmaasi mitenkään. Yhteinen etu on olemassa vain silloin, kun molempien tavoitteet ja aikataulut osuvat sattumalta täydellisesti yksiin. Toki sinunkin pisteesi siinä kuussa kasvavat, mutta se saattaa heikentää tulostasi seuraavassa kuussa kun tuoteostoja mahdollisesti keskitettiin tälle kuukaudelle tarjouksen takia.

Mentoroinnin sanaston kaappaaminen

Systeemi ymmärsi nopeasti, että mentorointi on kasvava ja arvostettu trendi yritysmaailmassa. Sana otettiin aktiivisesti käyttöön seminaaripuheissa, koska se sai toiminnan kuulostamaan modernilta ja ammattimaiselta asiantuntijatyöltä. Oikea mentorointi on kuitenkin luonteeltaan sellaista, että sen tavoitteena on kasvattaa mentoroitavan autonomiaa, tukea kriittistä ajattelua ja auttaa häntä lopulta pärjäämään täysin ilman mentoriaan.

Paperilla ja juhlapuheissa tämä olikin systeemin ihanne. Vahvin mahdollinen liiketoimintahan olisi sellainen, jossa jokainen jalkasi on kasvanut sinua isommaksi ja toimii täysin itsenäisesti. Käytännössä tähän ei kuitenkaan milloinkaan aidosti ohjattu. Todellinen itsenäisyys vaatii kykyä kyseenalaistaa asioita ja soveltaa oppimaansa luovasti, mikä nähtiin systeemissä aina uhkana. Sana mentorointi toimi loistavana suojakilpenä, jonka taakse kätkettiin puhdas mikromanageeraus ja kontrolli. Tavoitteena ei ollut itsenäinen ajattelu, vaan täydellinen kopioiminen ja riippuvuus ylälinjan ohjauksesta ja systeemin opeista.

Tämä mentorointi oli kokonaisvaltaista. Se keskittyi liiketoimintaan, mutta sen varjolla puututtiin kaikkeen muuhunkin. Systeemin tapahtumat menivät poikkeuksetta kaiken edelle. Jopa sairaana tekemistä ja paikalle tulemista pidettiin suorastaan ihailtavana uhrautumisena unelman puolesta. Lavalla jaettiin jatkuvasti tarinoita siitä, miten ihmiset tulivat seminaariin viimeisillään raskaana, vaikka synnytys saattoi käynnistyä milloin tahansa. Jotkut kertoivat synnytyssalissa makoillessaan miettineensä, että heidän pitäisi oikeastaan olla seminaarissa. Tätä ei koskaan suoraan vaadittu, mutta tarinoiden kautta annettu viesti oli täysin selvä. Olihan perhe myös se monen vahvin unelma ja halusit rakentaa liiketoiminnan juuri siksi, että voisit olla enemmän perheesi kanssa. Voisin sanoa viestiä tältä osin hieman ristiriitaiseksi, vai mitä olet mieltä?

Talouden ja elinpiirin uudelleenmäärittely

Rahankäytön opetus oli aluksi äärimmäisen houkuttelevaa ja fiksua. Meille opetettiin, miten velat maksetaan pois ja miten eletään omien varojen mukaan. Kaikki kulut eivät kuitenkaan olleet samanarvoisia. Ulkona syöminen ja Netflix tilaus olivat ehdottomasti kuluja. Amwayn tuuoteostot, liiketoiminnan rakentamiseen liittyvät bensat, seminaariliput ja majoitukset olivat investointeja. Ne piti kirjata omaan budjettiin sijoituksina, vaikka niille ei siinä hetkessä voinut laskea minkäänlaista tuottoa.

Talouskoulutuksissa opetettiin myös sijoitustoimintaa, mikä itsessään on jälleen hyvin järkevää rahankäyttöä. Amwayn tuloja piti ajatella siemenrahana, jolla tehdään ne todelliset isot tulot. Jos sinulla oli vahva tavoite kasvaa seuraavaan pinssiin, sinut ohjattiin laittamaan kaikki bonukset takaisin liiketoimintaan eli bensaan, alalinjan tarjouksiin jne. Kun olit saavuttanut vakaan tulon ja vaikka jo ennenkin sitä, jos sinulla oli ylimääräistä päivätöistä, opetettiin laittamaan rahaa kiinni asuntoihin. Tätä pidettiin oikeana ja varmana passiivisena tulona. Jos olet seurannut uutisia, niin asia ei ole ihan niin yksinkertaista. On totta, että asuntosijoittamisessa on mahdollista tienata hyvin. Toisaalta on täysin mahdollista, että menetät kaiken ja vähän enemmänkin. Mutta sehän on lopulta täysin oma asiasi, miten rahasi sijoitat, systeemi ei tästä vastuuta ota.

Samaan aikaan elinpiiriä alettiin rajata nerokkaan huomaamattomasti. Systeemi opetti jatkuvasti, että ihminen on niiden kuuden ihmisen keskiarvo, joiden kanssa hän viettää eniten aikaa. Ja erityisesti hänen tulonsa ovat näiden ihmisten tulojen keskiarvo. Tämä on itsensä kehittämisen kirjallisuudesta tuttu täysin normaali opetus, mutta sen avulla annettiin epäsuorasti ymmärtää, ettei negatiivisten ihmisten kanssa kannata hengailla. Negatiivisuus tarkoitti usein yksinkertaisesti sitä, että ihminen ei kuulunut systeemiin tai suhtautui siihen kriittisesti. Näin lukeminen ja systeemin äänitteiden kuuntelu korvasivat pikkuhiljaa ne ihmissuhteet, jotka olisivat voineet kyseenalaistaa valitun suunnan.

Luovuuden tukahduttaminen

Kaikki perustui kopioimiseen. Sponsorointitilanteissa oli kieltämättä erinomaista, että pystyi tarjoamaan täysin valmiin mallin ja sanomaan, että tämä toimii. Kääntöpuolena oli luovuuden täydellinen tukahduttaminen. Systeemi korosti, että asiat tehdään aina tietyllä tavalla, koska niin on aina tehty ja se toimii varmasti jatkossakin. Vaikka maailma ympärillä muuttui, kaavasta ei saanut poiketa. Toki tässäkin oli totta jokin osa, moni mietti että pitäisikö ostaa kalliita esittelyvälineitä ja virtaviivaistaa planin näyttöä nauhoitteilla niin tähän oli helppo vastata että ensinnäkin ei toimi, on kokeiltu ja toiseksi älä käytä rajohasi turhaan kalliisiin välineisiin. Samalla ajattelulla toki sitten lyötiin alas kaikki ideat, vaikka varmasti monikin asia olisi ollut edes vähintään kokeilemisen arvoinen.

Olohuoneissa pidetyt tapaamiset nähtiin aina tehokkaimpina. Tähän on olemassa täysin looginen, ihmisen psykologiaan ja tutkimukseen perustuva syy. Paikan päällä asioita myydessä luottamus syntyy nopeammin. Näet toisen ihmisen mikroilmeet ja eleet, ja samalla saat varmuudella hänen jakamattoman huomionsa. Kun ihminen on ruudun takana verkkotapaamisessa, hänen on aivan liian helppoa tehdä jotain muuta ja antaa huomionsa harhailla. Fiktiivisen unelman ja vahvan tunnesiteen luominen vaatii intensiivistä läsnäoloa. Korona-aika pakotti ottamaan verkon käyttöön, mutta silloinkin korostettiin jatkuvasti, että aina kun on fyysisesti mahdollista mennä paikan päälle, sinne mennään. Heti koronan jälkeen alkoi vahva koulutus siitä, miten kaikkien on palattava takaisin olohuoneisiin.

Olohuone on nimittäin ympäristönä täydellinen systeemin ylläpitämiseen. Se on suljettu tila, jossa ulkomaailman kriittiset äänet eivät kuulu ja jossa ylälinjan luoma paine on käsinkosketeltava. Kun luovuus on tukahdutettu ja kaikki vastalauseet on opeteltu taklaamaan valmiilla fraaseilla, jäljelle jää vain loputon toisto. Sinulle myytiin ajatus täydellisestä vapaudesta, itsenäisyydestä ja oman elämän hallinnasta. Todellisuudessa päädyit suorittamaan mekaanista roolia toisten ihmisten sohvilla tarkan käsikirjoituksen mukaan. Mentoroinnin illuusio paljastuu lopulta siinä, ettei sen tarkoituksena ollut koskaan tehdä sinusta vapaata. Sen ainoa tarkoitus oli pitää sinut osana koneistoa, jonka tehtävä on siirtää sama plan ja sama unelma jälleen seuraavaan olohuoneeseen.